Omin käsin

Käsitöiden tekemistä mainostetaan usein ekotekona. Ainakin kaikenkarvaisia käsityömateriaaleja tuottavat puhuvat mielellään käsityöharrastuksen tästä puolesta. Minua on kuitenkin jo pidemmän aikaa mietityttänyt, mikä käsitöistä oikastaan tekee erityisen ekologista. Pontimena tämän kirjoituksen muotoiluun oli Kemikaalikimaran kirjoitus, joka tukee käsitystäni siitä, ettei lanka sillään ole välttämättä yksiselitteisen ekologista. Eikä sen puoleen muukaan vaatteiden raaka-aine. Kuluttaja-viraston Eko-ostajan oppaan mukaan juuri materiaalien tuottaminen aiheuttaa vaatteen ympäristöjalanjäljessä merkittävän painauman, itse käytön ohella. Puseron neulominen valmiin neuleen ostamisen sijaan ei siis välttämättä ole ekoteko, jos nyt ei -edesvastuuttomuuskaan Sitä paitsi ekologisempia vaatevaihtoehtoja on näppituntumani mukaan saatavilla vastaavia materiaalivaihtoehtoja enemmän. En silti usko käsityöharrastuksen olevan myöskään erityisen epäekologista, joten kenties ekologisuus lymyää muissa asioissa.

Käsitöiden ekologisuuden korostamisessa saattaa olla kyse mielikuvista, joilla ne liitetään vanhoihin hyviin aikoihin ja nykyistä hitaampaan elämäntyyliin. Oman lampaan villasta kehrätyllä langalla neulominen eittämättä on vaatevaraston kartuttamisen ekologisimmasta päästä ja suomessa kasvaneiden lampaiden villasta tehtyjä lankoja on meille lampaattomillekin ihan kohtuullisesti saatavilla. Harmittavan usein kuitenkin laajemmin tarjolla olevat lankamallistot vaihtuvat sesongeittain ja kangaskauppojen valikoimat koostuvat sellaisista kankaista, joista halpaketjujenkin vaatteet on tehty. Kyse on siis tavallaan paljon parjatun valmisvaatemuodin raakileista.

Oman kokemukseni perusteella käsitöiden ekologisuutta voisi tukea ainakin se, että suhde tekstiileihin muuttuu. Pitänee tässä kohtaa huomauttaa, että minulle sana käsityöt tarkoittaa ennen kaikkea vaatteita ja asusteita, vaikka toki monenmoisia muitakin käsitöitä on olemassa. Muodeista ja tyyleistä kiinnostuneelle kaikkein ekologisinta käsitöiden tekemisessä on siis se, että suhde pukineisiin muuttuu. Ne ovat koko ajan entistä vähemmän kulutustavaraa ja entistä enemmän ajan, ajatusten ja arvojen ilmentäjiä. Vaatteita ja niihin käytettyä aikaa ja vaivaa oppii toden teolla arvostamaan. Kun esimerkiksi tietää miten paljon aikaa ja vaivaa vaikkapa puseron valmistukseen kuluu, voi miettiä uusin mielin, haluaako todella haksahtaa halvalla tuotettuun trendihalaattiin. Kun vastaus vähitellen on luonnollinen ei, tulee kyseeseen itse tekeminen. Ajatusketju vaatekaupassa voi kulkea vaikkapa näin: Kivannäköinen! Ei vaikuta kovin hyvälaatuiselta. Mistäköhän tuo on kotoisin? Kukahan sen on tehnyt ja paljonko hän sai siitä palkkaa? Hmm, halpa ja kallis samaan aikaan. Taidanpa jättää kauppaan. Tekisinköhän itse saman tyylisen?

Vaikka nautinkin käsitöiden tekemisestä, on se silti aikaa vievää ja toisinaan jopa piinallista. Silloin tulee tehtyä vain vaatteita, joista todella pitää, eikä retkahda kaikkein ohimenevimpään vaateparteen. Jos toisinaan ostaa vaatteita, käsityöharrastuksen kehittämä silmä auttaa valitsemaan sellaisia, jotka oikeasti sopivat omalla vartalolle, elämälle ja arvoille.

Lankojen sivelyyn tottuneet sormet tunnistavat epämukavat tekokuidut yhdellä hipaisulla. Visuaalinen silmä kehittyy ja sormet herkistyvät. Oppii punnitsemaan vaihtoehtoja ja valitsemaan niistä parhaan. Oppii pärjäämään vähemmällä!